Muutto Valkeskoskelta Tampereelle muutti myös autoasioidemme tarpeita. Aiemmin työmatka oli noin 35 kilometriä suuntaansa, mutta nyt se on vain reilun kympin mittainen.

Edellinen Skoda Superb palveli meitä erittäin hyvin, mutta kilometrit alkoivat kertyä ja dieselkustannukset veroineen tuntuivat melko turhilta kuluilta.

Kuukausittain autoon kului aivan turhaan liikaa rahaa. Monen, liian monen kuukauden tiukan seulonnan ja vertailun jälkeen Jon vihdoin löysi meille sopivan perheauton. Saamme sopivasti mahdollisuuden tutustua autoon vielä ennen vauvan syntymää.

Ja tiedäthän, älä ymmärrä minua väärin, olen ehdoton automuija, vaikka en todellakaan olekaan mikään autojen asiantuntija. Siksi jätin auton valinnan Jonin vastuulle. Jon on meistä enemmän sellainen, joka rakastaa numeroita sekä vertailla ja pohtia loputtomiin, ja ajatus vertailla loputtomiin excelmäisellä tarkkuudella saa minut lähes huonovointiseksi. Joten päätin antaa periksi. En vain enää kestä sitä, että innostutaan jostain autosta ja sitten se ei olekaan niin hyvä kuin odotettiin. Se on minulle liikaa tunteiden vuoristorataa!

Mutta siinä hän nyt on! Ihana pappaharmaa skeiduli.

Harjalla kidutetusta kauniiksi helmeksi

Auton kanssa oli tehty kuitenkin yksi kardinaalivirhe – harjapesu. Erityisesti, kun toimme auton kotiin ja tarkastelimme päivänvalossa maalipintaa kunnolla, voi jumalauta.

Auton maalipinta muuttuu samanlaiseksi kuin oma iho, jos sitä ei hoida – sameaksi, harmaaksi ja täyteen epäpuhtauksia ja outoja naarmuja.

Ystäväni on todellinen automaailman asiantuntija ja toimii Tampereen parhaassa autopesulassa toimitusjohtajana. Tiesin siis jo, mitä tehdä, koska hän on minulle, automaailman harrastajalle, viisaampana kertonut – kestopinnoite!

Kestopinnoite on kuin luksuskasvohoito autoille. (Vrt. sellainen kotikasvonaamio, jossa näytät vähän Hannibal Lecteriltä, eikä sellainen oikein tietyn pisteen yli enää work the magick.)

Miksi valita kestopinnoite autollesi?

Kestopinnoitteet, kuten KochChemie Ceramic Allround, ovat erinomainen valinta auton suojaamiseen. Ne tarjoavat pitkäkestoisen suojan auton maalipinnalle ja pitävät pinnan kirkkaana ja kiiltävänä. Meidän valitsema KochChemie Ceramic Allround -pinnoite sisältää kolmen vuoden takuun, joka on voimassa vuosittaisella ylläpitopesulla (leimakortti). Tämä tarkoittaa, että autosi säilyttää upean ulkonäkönsä ja suojan vuosia eteenpäin, ja voit nauttia siitä huolettomasti.

Hän on niin kaunis.

Ja salaa olen onnellinen, että pääsimme eroon edellisestä Skodasta. Aikoinani jouduin luopumaan omasta autostani, BMW:stä, ja tilalle tuli tämä sininen Skodan laiva. Toki, nyt olen jo tottunut näihin perheautoihin, ja egoni on antanut periksi, mutta en koskaan tehnyt Superbin kanssa todellisia sinunkauppoja. Ensinnäkin se väri, sininen, on vähiten suosikkivärini. Ja se oli niin massiivinen. Etätyöläisenä ajan nykyään autoa paljon vähemmän ja se söi siihen laivaan totuttelua ja tutustumista. Tämä Octavia on huomattavasti ketterämpi kaveri!

BMW:n kanssa taitettiin yhtenä vuotena jopa 50 000 kilometriä. Rakastin sitä autoa. Ja kyllä, aikaisemmin pidin BMW:itä bensalenkkareiden merkkinä, mutta tämä 316d vei jollain tavalla sydämeni. Se oli paras auto, mitä minulla on koskaan ollut.

Mutta olen luvannut itselleni, että jossain vaiheessa saan auton, joka sopii omaan makuuni. Tällä hetkellä kuitenkin perhe-elämä on etusijalla. Tärkeitä ovat auton taloudellisuus, turvallisuus ja se, että kun astun auton sisään, en heti hengitä sisääni kyseenalaista öykkäri-ilmaa, joka saa minut unohtamaan vilkun ja ajamaan aggressiivisesti. Ehkä tämä on osa sitä niin sanottua kasvamista. Kuka sen tietää.

Miksi valita ammattilaisten tekemä auton käsinpesu?

 

Tarkkuus: Ammattilaiset käyttävät huolellisuutta ja taitoa varmistaakseen, että jokainen kohta autosta puhdistetaan huolellisesti ja ilman naarmuja.

Suoja: Ammattilaisten käyttämät pesuaineet ja -menetelmät suojaavat auton maalipintaa vahingoittumiselta.

Lopputulos: Käsinpesu tuottaa yleensä paremman kiillon ja puhtaamman lopputuloksen kuin automaattinen pesu.

Yksilöllinen hoito: Ammattilaiset voivat räätälöidä pesun autosi tarpeiden mukaan, mikä on erityisen tärkeää erikoispinnoitteiden, kuten kestopinnoitteiden, ylläpitämisessä.

Säästö pitkällä aikavälillä: Ammattilaisten tekemät käsinpesut voivat auttaa pidentämään autosi ulkonäön ja arvon säilymistä ajan mittaan.

Suosi siis ammattilaisten tekemiä käsinpesuja varmistaaksesi, että autoasi hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla.